Paluu juurille

Olen sittenkin päättänyt palata takaisin vanhaan blogiini. Jostain syystä tämä blogi ei alkanut tuntua kodilta ja kaipasin sittenkin jotain sellaista tapaa kirjoittaa, jota vanha osoitteeni ilmensi.

Palaan siis takaisin osoitteeseen http://pienetsuuretaatokset.blogspot.fi
ja toivon että löydätte mukanani sinne takaisin.

Kiitos ja kuulemiin :)

Täällä ollaan vielä!

Vitsit mitä kiirettä on pitänyt lähiaikoina! Oltiin matkoilla, on valmisteltu joulua, vähän sairasteltu, hoidettu opiskeluihin ja töihin liittyviä asioita sun muuta. Kirjoitusideoita ja aihioita on vaikka kuinka ja lupaan vielä tarttua niihin kun tilanne hieman seestyy. 

Olen pohtinut blogin kohtaloa sillä jostain syystä se ei tunnu aivan omalta tällä hetkellä. Olenkin miettinyt josko sittenkin bloggaisin omana itsenäni, omilla kasvoillani. Mitä te lukijat olette mieltä, olisiko blogia mukavampi lukea jos kirjoittajalla olisi naama?

Matkalle vauvan kanssa - mitä mukaan?

Olemme reilun viikon päästä suuntaamassa viikon lomalle koko perheen voimin, Matka on varattu jo alkukesällä ja siksi koko juttu on tuntunut niin pitkään niin kaukaiselta etten ole mitenkään orientoitunut koko asiaan. Nyt vasta havahduin, että kohta lähtö koittaa.

Kohteemme on Yhdistyneet arabiemiraatit, jossa emme aiemmin olekaan käyneet. Kohde valikoitu sillä perusteella, että halusimme lämpöä kohtuullisen lentomatkan päässä. Moni on myös kehunut, että kohde on lapsiperheelle hyvä valinta. Kohteesta voin kirjoitella lisää matkan jälkeen.

Nyt pohdittavana on se, mitä otetaan mukaan. Mies ihmetteli eilen ihan ääneen että todellako otetaan mukaan kaksi matkalaukkua. Aiemmat kahdestaan tekemämme matkat olemme yleensä pärjänneet yhdellä matkalaukulla (osittain johtuen siitä ettemme ole raaskineet maksaa kahta laukkua halpalentoyhtiön kyytiin...) tai rinkat selässä. Joskus on menty tiukkojen vaihtoaikataulujen vuoksi pelkillä käsimatkatavaroillakin. Yritin selittää, ettei yhteen matkalaukkuun mahdu millään muotoa kolmen hengen perheen koko varustus viikoksi. Mies oli edelleen epäileväinen. Luulen, että asia konkretisoituu kun pakkaaminen aloitetaan.

Tein eilen hieman listaa siitä, mitä puolivuotiaan kanssa tarvitaan mukaan. Meillä ei ole kuin isokokoiset yhdistelmävaunut emmekä niitä lähde raahaamaan mukaan. Olemme varanneet hotellilta matkarattaat ja sängyn vauvalle. Matkustaminen sujuu pikkumiehen osalta kantorepulla.

Mukaan otettavat tavarat olen jaotellut sen mukaan, mitä otetaan käsimatkatavaroihin ja mitä pakataan ruumaan. Tässä listassa olen huomioinut vain vauvan tarpeet, toki me aikuisetkin jotain mukaan tarvitsemme :)

Käsimatkatavaroihin:

• Äitiyspakkauksen makuupussi (koneessa nukkumista varten, rattaisiin pehmusteeksi)
• Hoitolaukun perusvarustus eli vaipat, kosteuspyyhkeet, vaihtovaatteet (mielellään muutamat), puklurättejä, lusikka, nokkamuki, ruokalappuja, hoitoalusta, tutteja, muovipusseja ym.
• Vauvan ruuat, matkalle muutama pakkaus soseita sekä vihannesta että hedelmää
• Käsidesiä äidin ja isän tahmatassuille
• Vaihtopaidat myös äidille ja isälle (puklukone voi yllättää)
• Vauvan aurinkolasit ja hellehattu
• Äidille sopivan iso huivi jotta suojaisa imetys sujuu
• Kantoreppu 
• Leluja

Ruumaan:

• Vauvan aurinkorasva
• Rintapumppu ja tuttipullo
• Vauvan ruokakulho ja lusikoita
• RUOKAA (mukaan otettavien soseiden määrää pitää vielä laskeskella hieman)
• Astianpesuainetta ja pyykinpesuainetta jotta vauvan astioita ja pyykkiä voi vähän putsata
• Pyykkipoikia (saa tehtyä harsoista aurinkosuojaa ja tarvittaessa pikkupyykkiä kuivumaan)
• Dooky -vaunuverho (UV-suojattu)
• Rattaiden tavarapussi (työntöaisaan ripustettava pieni säilytyspaikka)
• Vauvan Panadol, D-tipat, Bepanthen, maitohapot ja suolatipat sekä pikkuniistäjä
• VAIPPOJA (paljon)
• Vauvan uimahousut ja uv-suojapuku
• Kertakäyttöisiä lusikoita ja ruokalappuja
• Vauvan oma pyyhe
• Unipupu (ei ole meillä mitenkään välttämätön mutta siinä on ainakin tuttu tuoksu)
• VAIHTOVAATTEITA (paljon)
• Vauvan oma kevyt peitto
• Kosteussuoja sänkyä tai rattaita varten

Äidille riittää kun mukana on muutamat vaihtovaatteet, tarpeeksi liivinsuojia, tehokas aurinkorasva, uimapuku, aurinkolasit ja kamera. Ehkä jotain muutakin voi ottaa mutta pikkumiehen tarpeet ovat etusijalla.

Kun saan miehen vakuutettua, että todella tarvitaan kaksi laukkua, aion jakaa vauvan tavaroita kahteen laukkuun, jolloin katastrofi on puolitettu mikäli toinen laukuista katoaa. 

Näillä suunnitelmilla pakkausurakan kimppuun ja kohta ollaankin jo kohteessa :)

 

Älypuhelin - aikamme rosvo vai sankari?

Monet mediat ovat uutisoineet lähiaikoina siitä, miten vanhemmat keskittyvät liikaa älypuhelimiinsa sen sijaan että olisivat läsnä lapsilleen. Yksi Ylen juttu aiheesta löytyy täältä.
Myönnän auliisti ihan heti että olen riippuvainen älypuhelimestani. Osan aikaa selaan takuulla kaikenlaista turhaa mutta joskus tarkistan ihan relevanttejakin asioita kuten ruokaohjeita tai bussiaikatauluja.

Olen päivät kotona kahdestaan lapseni kanssa eikä meillä ole kovinkaan monta äiti-lapsi-kaveria, joiden kanssa voisimme viettää aikaa. Olen itse sosiaalisuutta vahvasti kaipaava tyyppi enkä viihdy kovin pitkiä aikoja kuunnellen vain omaa ääntäni. Käymme harrastuksissa jossa tapaamme muita äitejä ja lapsia mutta kaipaan jotakin sosiaalisia kontakteja ihan päivittäin. Olenhan tottunut siihen esimerkiksi työssäni. Älypuhelin mahdollistaa minulle helposti sosiaalisten kontaktien ylläpitämistä sillä voin vaihtaa ajatuksia muiden äitien ja ystävien kanssa milloin tahansa. Toisaalta taas koen hirmuista syyllisyyttä aina kun pitelen puhelinta kädessäni ja luen vaikkapa tuttujen keskustelua vauvojen unirytmistä. Pitäisiköhän ottaa samat konstit käyttöön kuin pelikonsolista turhan innostuneille pikkupojille; älypuhelimelle on tietty käyttöaika vuorokaudessa ja sitten se joutuu pois, lukkojen taa. Tuntuu niin vaikealta löytää tasapainoa oman sosialisoitumisen ja lapsen kanssa olemisen välillä, Lapsi on tässä ja niin olen minäkin, koko ajan. Mutta olenko sittenkään?

Toinen juttu on tietysti parisuhde. Älypuhelin on uhka parisuhteelle. Lue vaikka täältä.
Ja onhan se, on ihan älyttömän raivostuttavaa jutella henkilölle, joka ei kuuntele vaan tuijottaa ruutua samaan aikaan. WhatsApp piippaa viestiä. Katsonko vai en? Piippaa uudestaan, ja taas. Kukakohan siellä? Äänetön, ihan liian vähän käytetty toiminto. Olisikohan aika oikeasti jutella, keskittyä kuuntelemaan ja olemaan läsnä, Jopa koko illan?

Älypuhelin on tuonut paljon helppoutta ja vaivattomuutta elämään mutta siitä on tullut myös vahva mielipiteiden jakaja, osan ylistämä, toisten jo syvästi vihaama. Sääntöjen laatiminen itselle on vaikeaa, ainakin niin, että niistä todella tulisi pidettyä kiinni. Itse pyrin siihen, että vieraiden läsnäollessa puhelimeen ei kosketa. Poikkeus on ainoastaan se, jos joku soittaa. Vakavasti haluaisin harkita kotiin myös älylaitteetonta hetkeä, se koskisi kaikkia.

Oletteko te lukijat koskaan joutuneet pohtimaan omaa älypuhelimen käyttöänne?

Missä kulkee laiskuuden raja?

Tiedättekö sen tunteen kuinka äitinä pitäisi olla tehokas; ehtiä laittamaan terveellistä ruokaa, pitää koti siistinä, olla läsnä lapsille ja silti huolehtia myös itsestään. Ympäristömme ärsykkeet kuten media kaikissa olomuodoissaan viestittävät ihannetilanteista, jollaisia tosiasiassa ilmenee vain satumaailmassa. Ja miksi ainakin minä typerys aina sinisilmäisesti uskon, että kuva edessäni on koko totuus. 

Pääsen vielä suhteellisen helpolla sillä minulla on yksi lapsi joka ei vielä liiku omatoimisesti. Koti on melko helppo pitää siistinä ja joskus ehdin jopa itse syödä lounasta. Mutta välillä on niitä päiviä, jolloin kaikki tavarat jäävät niille sijoilleen ja jolloin tiskivuori hipoo kaapinreunoja. Tiedän, että se on ihan normaalia ja monesti myös ihan okei, mutta miksi oi miksi siitä tulee niin hirveän syyllinen olo? Päässä kaikuu sana L A I S K A ! Kamala sana! Se tekee ihmisestä automaattisesti huonon. 

Kuvassa epämääräisten tiskien alkava vallankumous. Osallisena tällä kertaa myös ikkunanpesuvälineet.

Mutta missä menee laiskuuden raja? Järjellä ajateltuna laiskuutta on syödä joka päivä Saarioisten einespizza. Tai jättää vauvan vaippa vaihtamatta. Jättää sovittu meno väliin ilmoittamatta. Kerätä haisevat roskapussit ovenpieleen. Omassa päässäni laiskuutta on myös petaamatta jäänyt sänky, tyhjentämätön astianpesukone, likaiset ikkunat ja kuihtunut kesäkukka etupihan ruukussa. Paitsi että en takuulla ole ainoa. Miten ihmeessä sitä voisi välillä antaa itselleen anteeksi eikä koko ajan tuntea syyllisyyttä kesken jääneistä askareista?

Oikeasti nimittäin on ihan okei siivota vieraiden tullessa kaikki, siis todella KAIKKI tavarat vaatteita, kirjoja, elektroniikkaa ja mukeja myöten vaatehuoneeseen. On myös ihan okei ottaa pala märkää talouspaperia ja pyydystää sillä pari suurinta villakoiraa lattialta. On myös ihan okei tarjota valmispakastepullaa ja sekin on ihan okei että lapsen paidalla on mustikkaa. Ja porkkanaa. Ja puuroa. 

Rakkaat ihmiset, antakaa armoa itsellenne. Minäkin yritän.

Terveisin,

Mamamma

Sekalaisia havaintoja vauva-arjesta

Niin usein ajattelen, että ehdin tekemään kaikenlaisia asioita ihan normaalien arkiaskareiden lomassa. Vaan en ehdi. Blogin kirjoittaminen on yksi niistä asioista. Mutta kun haluaisin kirjoittaa. Ja haluaisin ehtiä paljon muutakin. Mistä saisi muutaman lisätunnin vuorokauteen?

Vietän päivät 5kk ikäisen poikani kanssa eikä tekemisestä ole pulaa. Tätä blogia aloittaessani ajattelin, että en juuri kirjoittele meidän arkipäivistä, sillä niissä ei mitään kummallista kerrottavaa ole. Ajattelin myös, että pysyttelen yleismaailmallisissa asioissa ettei koko homma mene vauvahöpinäksi. Nyt kuitenkin ajatuksissani pyörii niin monia ajatuksia elämästä pienen vauvan kanssa että jotain pitää pukea sanoiksi. Jos sitten vaikka muistutukseksi itselleni hamaa tulevaisuutta varten.

Seuraavassa muutamia aivan sekalaisia havaintoja vauva-arjesta.

Pienen vauvan vaiheet

Kukaan ei kertonut ennen vauvan syntymää, että jo ensimmäiseen puoleen vuoteen mahtuu uskomattoman monta erilaista vaihetta. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että vauvan eläminen, oleminen ja rytmi muuttuu. 

Ensimmäisinä elinviikkoinaan vauva on tuhiseva pieni nyytti joka nukkuu suurimman osan vuorokaudesta. Hän itkee hieman mutta pääosin rauhoittuu keinolla jos toisella. Itku on pientä ja hentoista, nyt voin sanoa että jopa suloista. Tuoreet vanhemmat keskittyvät opettelemaan mikä on oikea vaipanvaihtoväli, kuinka usein vauva syö, mistä hän tykkää ja mistä ei.

Suunnilleen kuukauden iässä meno viimeistään muuttuu. Vauva ei nukukaan koko aikaa ja temperamentti alkaa astua esiin. Nukkumaanmeno ei ole mihinkään vuorokaudenaikaan itsestään selvää ja rytmi saattaa asettua aivan päälaelleen. 

Meillä onneksi pidemmät unipätkät asettuivat yöaikaan joten vauva ymmärsi yllättävän helpolla vuorokauden oikean rytmin. Tässä vaiheessa meillä saatettiin nukkua jopa kahdeksan tuntia yöllä putkeen mutta päivällä vain lyhyempiä pätkiä. Pitkät yöunet pelastivat tämän äidin väsymyksen ja univelat kuittaantuivat sopivasti pois. Yösyöttöjen puuttuessa olin iloinen että maidontulo kuitenkin pysyi tasaisena. Pikkuhiljaa mukaan hiipi kuitenkin iltaitkuisuus. Reilun kuukauden iässä vauva huusi ja raivosi jo tuntikausia joka ilta, välillä myös päivisin. Nukuttamistaistelu kesti pahimpina öinä kahteen saakka, jonka jälkeen superväsynyt nyytti kyllä nukkui monta tuntia. Iltatunnit olivat kaikkine hyssyttelyinen ja kanniskeluineen silti aika raskaita.

Parin kuukauden kohdalla itkut vaan pidentyivät ja päiväraivarit muuttuivat säännöllisemmiksi. Näiden välissä vauva oli onneksi iloinen ja hyvin aktiivinen. Hymyt ja naurut ja yhteiset hassuttelut korvasivat helposti monen tunnin itkut. Ilta kuitenkin aina pelotti kun tiesi itkun alkavan. 

Normaalistikin parin kuukauden ikäinen vauva aktivoituu aivan huomattavasti tutkimaan ympäröivää maailmaa. Hän hapuilee tavaroita, katselee todella tarkkaan, on pidempiä jaksoja kerrallaan hereillä ja ottaa kontaktia ihmisiin. Tämä vaihe on kehityksessä aivan huima, joskin meillä aktiivisuudella oli nurjana puolena levottomuutta ja itkuisuutta.

Kolmen kuukauden tienoilla vauva ei enää olekaan pikkuvauva. Tavaroihin tartutaan, niitä heilutellaan, harjoitellaan kääntymistä ja yritetään jo osata vaikka mitä. Tässä vaiheessa meillä loppuivat pitkät yön unipätkät. Tosin samanaikaisesti illan raivarit alkoivat lyhentyä. Yösyötöt palasivat kuvioon mutta nukahtaminen alkoi sujua helpommin. Noin 3,5kk iässä vauva saattoi nukahtaa jo ihan itsekseen. Alussa sitä ei uskonut todeksi mutta nyt jo uskallan väittää, että meillä kärsittiin koliikista, joka todella loppui lähes yhtäkkiä. Ja nyt voin ylpeydellä sanoa, että hitto, me selvittiin siitä! 

Kun itkuisuus oli pahimmillaan, kokeiltiin kaikki mahdolliset konstit tilanteen ratkaisemiseksi, Oli erilaisia lääketippoja, aloitettiin ja lopetettiin. Vauvasta ei löytynyt mitään vikaa. Itse muutin ruokavaliotani lopulta jopa täysin maidottomaksi. Sillä ei ollut vaikutusta. Kaikkien temppujen jälkeen tuntuikin niin äärettömän oudolta kun tilanne yhtäkkiä muuttuikin. 

Neljän kuukauden iässä rytmiin tuli ainakin meillä taas muutos. Levottomuus lisääntyi pikkuhiljaa, joskin päivärytmi on asettunut säännöllisiin uomiinsa. Unet nukutaan suunnilleen samaan aikaan joka päivä. Meillä päiväunet kestävät puoli tuntia kerrallaan. Poikkeuksen saattaa tehdä korkeintaan jokin pitkä automatka, jossa unta voi riittää tuntikin kerrallaan, Muutoin ei. Ei vaunuissa, Ei ulkona. Ei sisällä. Ei pimeässä, Ei valoisassa. 

Neljän kuukauden ikäinen vauva elää oppimaansa myös unissaan. Neljän kuukauden ikäinen myllää ja riehuu sängyssään, vaikka olisi aivan unessa. Välillä hän havahtuu itkemään vaikka saattaa nukahtaa heti uudelleen. Meillä se tarkoitti hyvästejä äidin yhtenäisille unille. Ainakin hetkeksi. Tätä vaihetta eletään edelleen mutta yritän väsymyksissäni muistaa että tämäKIN on vain yksi vaihe. Olemme kuitenkin saaneet apua unikoulusta, johon löytyy todella hyviä ohjeita täältä.

Tämä teksti näyttää olevan aivan päätöntä väsyneen äidin tajunnanvirtaa. Siitä huolimatta tarkoituksena oli hieman avata sitä, miten vauvan elämä muuttuu ensimmäisinä kuukausina. Tietysti jokainen vauva on yksilö, eivätkä vaiheet kaikilla ole samanlaisia, mutta itse haluaisin muistaa myös jälkikäteen, mitä kaikkea tässä lyhyessä ajassa tapahtuikaan. 

Vauva ruokailee

Ennen lapsemme syntymää olin lukenut paljon imetyksestä ja toiveenani oli saada imettää mahdollisuuksien mukaan. Olen saanut paljon hyviä neuvoja Imetyksen tuki ry:n nettisivuilta sekä Facebook-sivulta ja onnekseni imetys on meillä sujunut koko ajan hyvin. Kiitokset pitää lausua myös omalle neuvolalle, jossa alusta saakka kerrottiin, että äitinä onnistumisen mittari ei ole imetys. On tärkeintä että lapsi kasvaa ja voi hyvin, sai hän sitten ravintonsa rinnasta tai pullosta. Sairaalassa imetykseen sai hyvin opastusta. Välillä mies haki apua minulle kun jääräpäänä halusin vain yrittää itse. Kun apua on tarjolla, sitä pitäisi hyödyntää. Aina.

Puolen vuoden täysimetys oli koko ajan ajatuksissani. Nyt viiden kuukauden iässä syöntikerrat ovat kuitenkin taas tihentyneet melkoisesti eikä pieni mies enää jaksa keskittyä syömiseen samalla tavalla kuin ennen. Kävin jonkinlaisen pienen sisäisen kamppailun kiinteiden aloittamisesta mutta viime viikolla poika sitten sai ensimmäisen kerran bataattisosetta. Ja sehän maistui! Poika olisi syönyt vaikka kuinka. Taisi siis olla sittenkin oikea aika aloittaa kiinteät, juuri nyt. Muutama päivä makusteltiin bataattia ja sitten maisteltiin porkkanaa. Nyt listalla on ollut myös perunaa, maissia ja kukkakaalia. Olemme myös ottaneet iltapäiviin hedelmäsoseen. Kaikki maut ovat toistaiseksi maistuneet pikkumiehelle mainiosti, tosin syödyn ruuan määrä vielä vaihtelee melkoisesti.

On hyvä asia, että tietoa on saatavilla runsain mitoin. Tavallaan se on myös huono asia. Lähinnä jos ajattelee, miten kovasti varmaan jokainen tuore äiti koittaa toimia oikein, kaikkien ohjeiden ja neuvojen mukaan. Itselläni meni viisi kuukautta kunnes tajusin, että ohjeet ja neuvot eivät ole sääntöjä tai pakkoa. Kuuden kuukauden täysimetys on suositus, ei pakko. Jokainen lapsi kasvaa ja kehittyy omaan tahtiinsa, miten siis olisikaan mahdollista laatia ohjetta, joka toimisi jokaiselle vauvalle? Lastenneuvoloiden suositukset ovat muuttumassa, uusien suositusten mukaan kiinteitä voi antaa nopeammassa tahdissa kuin tämänhetkisten suositusten mukaan. Tavallaan kuulostaa ihan järkevältä. Tavallaan silti ajattelen, että olennaista on osata tulkita omaa lastaan. Jokin kuudes aisti mahdollistaa, että jokainen äiti jollain tasolla tietää, mikä on hänen lapselleen parasta.

Hyvinvoiva äiti

Hyvinvoiva äiti on perheen suurin voimavara. Jos äiti menee rikki, menee koko perhe helposti rikki. Mutta miten äiti pysyisi kunnossa? 

Ajankäyttö on varmasti äitiyden suurimpia haasteita. Tähän oman lisänsä tuovat äitiaivot joille ominaista on asioiden unohtelu ja loogisuuden puute. Oma päiväni koostuu useimmiten siitä, että sinkoilen paikasta toiseen tehden hieman sitä ja vähän tätä. Vauva on joko sylissä tai vaihtoehtoisesti raahaan sitteriä milloin kylppäriin pyykkien laiton ajaksi tai keittiöön ruuanlaittoa varten. Kesken minkä tahansa askareen alkaa yleensä jonkinasteinen huuto tai kiukku, jonka laannuttamiseen menee hetki. Tämän kriittisen hetken aikana yleensä unohdan jo mitä olin tekemässä ja täten luovasti siirryn seuraavan askareen pariin. Ei siis ole tavatonta, että iltapäivällä huushollista löytyy puoliksi tyhjennetty pyykinkuivaaja, lavuaarista puoliksi tiskattu paistinpannu, keittiöstä puoliksi pyyhitty pöytä ja niin edelleen. 

Yksi juttu joka vähän yllätti minut on se, että jo vauvoilla on kaikenlaisia harrastuksia. Ja ne maksavat ihan siinä missä isompienkin lasten harrastukset. Itsehän olen näitä kaikkia harrastuksia haalinut ja hyvä niin, sillä oman järjenjuoksuni kannalta olennaista on, että tehdään muutakin kun ollaan kotona ja vaunulenkkeillään lähimaastossa. Mutta missäpä ovat äidin omat harrastukset? Niinpä. Ennen kävin itse jumpassa, uimassa, joogassa ja ties missä. Nyt käyn muskarissa, vauvauinnissa ja kerhossa. Kerho on onneksi myös vähän äidinkin harrastus, sillä siellä ehtii jutella muiden äitien kanssa. Mutta missä äidin liikunta? Oikein pahaa tekee kun ajattelee, millaiseen kuntoon tässä ihminen ajautuu. Kyykkyharjoitukset ja ojentajat sentään tulee treenattua kiukkupussia rauhoitellessa.

Olen niin huono pyytämään apua. Mitenkä ihmeessä sitä oppisi, että useamminkin voisi vauvan jättää isin hoitoon ja lähteä hetkeksi jonnekin, omiin juttuihin.  


Vauva-arjesta on ajatuksia vielä tuhansittain ja jaan niitä myöhemmin kun ehdin pukea sanoiksi,

Mamamman talousnurkka: parisuhteen raha-asiat

Heippahei!

Tänään luvassa ensimmäinen postaus uudesta Talousnurkka-sarjasta! Tähän teemaan on tulossa myös lisää juttuja tulevaisuudessa. Talousnurkka-osiossa käsitellään raha-asioita lähinnä pariskunnan tai perheen näkökulmasta. Tässä ensimmäisessä osassa käydään läpi sun vai mun rahat -ongelmaa ja erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja pariskunnan raha-asioiden järjestämiseen. Tulevissa osissa käsitellään muun muassa lapsen raha-asioita, asumisen menoja ja asuntolainaa, velkakierteestä selviämistä sekä säästämistä. Voit myös lähettää aiheeseen liittyen postaustoivetta osoitteeseen mamammanblogi(at)gmail.com.

Sun vai mun rahat?

Kun kaksi aikuista ihmistä päättää elää elämäänsä yhdessä, astuu myös raha-asioiden miettiminen väkisinkin kuvioon. Toisilla raha-asiat hoituvat aina mutkitta ja ilman riitaa, toisilla taas raha hiertää välejä jopa vuosikaudet johtaen pahimmillaan eron partaalle. Miten sitten hoitaa asiat fiksusti ja ilman riitoja? 

Lähtökohta

Jo ennen kuin muuttolaatikot kannetaan samaan osoitteeseen, olisi hyvä puhua raha-asioista ja yhteisistä käytännöistä. Hyvin erilainen lähtökohta voi aiheuttaa eripuraa kun rahaa on totuttu käyttämään eri tavalla. Yhteinen sävel löytyy, kun molemmat ymmärtävät, mikä kummankin rahankäyttötottumuksia ohjaa. 

Rehellisyys on äärimmäisen tärkeää alusta alkaen. Olen aikoinaan työni kautta törmännyt perheisiin, joissa aviopuolisot ovat valehdelleet toisilleen rahankäytöstä ja loppu ei ole kaunista katsottavaa, kun lopulta selviää, että kumpikin on velkaantunut toisesta tietämättä ja edessä on yhteisen kodin pakkomyynti. Tämä tapaus oli aika äärimmäinen esimerkki mutta tällaistakin tapahtuu. 

Pariskunnan olisi hyvä keskustella, millaiset kummankin rahankäyttötottumukset ovat ja millainen malli esimerkiksi kotoa on rahankäyttöön aikanaan annettu. Taloudellisesti aina hyvin pärjänneen perheen kasvatti voi ymmärtää puolison pilkuntarkkaa taloussysteemiä paremmin jos puoliso valaisee omassa perheessä aikanaan koettuja taloudellisia koettelemuksia ja lama-ajan varattomuutta. Myös omassa elämässä tehdyt virheet kannattaa myöntää sillä useimmin ihmiset ottavat niistä opiksi. Puolison voi olla helpompi luottaa toisen rahankäyttötaitoihin jos rehellisesti kertoo, että on aikanaan tullut ottaneeksi velkaa turhaan kulutukseen ja myöhemmin katunut asiaa. Olemassaolevia velkoja ei kannata myöskään hävetä tai piilotella. 

Yhteiset käytännöt

Pariskuntien tulisi myös yhteenmuuton tapahtuessa sopia yhteisistä rahakäytännöistä. Vaihtoehtoina ovat täysin omat ja erilliset raha-asiat, osittain yhteiset varat sekä kokonaan yhteiset varat. Tärkeintä on, oli käytössä systeemi mikä hyvänsä, että yhteisistä maksuvelvoitteista, kuten vuokrasta, on tarkasti sovittu. 

Yleisin käytäntö edelleen lienee kokonaan omat rahat. Näin voisi päätellä ainakin muutaman vuoden takaa peräisin olevan tutkimustiedon perusteella. (Katso esimerkiksi Taloussanomien artikkeli vuodelta 2013)

Täysin omat rahat toimii käytäntönä hyvin, kunhan yhteisistä menoista on sovittu tarkasti ja reilusti. Jos pariskunnan molemmat osapuolet tienaavat suunnilleen saman verran, on helppo sopia yhteisten laskujen maksamisesta puoliksi. Jos taas tulotaso eroaa toisistaan merkittävästi, voi olla kohtuullisempaa sopia, että enemmän tienaava maksaa yhteisistä menoista enemmän, etenkin jos perheen asumismenot tai muu on mitoitettu yhteenlaskettujen tulojen perusteella. Esimerkiksi asuntolainaa otettaessa lainaa saa yhteenlaskettujen tulojen mukaan mutta pankki ei ota kantaa siihen, kuinka suurta osaa lainanlyhennyksistä kumpikin maksaa. Jos otetaan suurehko laina suurempituloisen henkilön tulojen perusteella, on kohtuutonta vaatia pienempituloista maksamaan täysin samaa summaa, sillä summa voi pienemmistä tuloista olla suhteellisesti hyvin suuri osa. Hyvänä nyrkkisääntönä asumismenoihin pätee se, että tuloista saisi siihen mennä maksimissaan noin kolmasosa. 

Jos rahat ovat kummallakin täysin erilliset, ainakin seuraavat asiat tulee sopia ja mieluiten kirjata ylös.

• Asumismenot. Kuinka maksetaan; puoliksi vai maksaako vaikkapa toinen vuokran ja toinen sähkön, veden ja internetin? 
• Ruokalasku. Kuinka usein käydään kaupassa ja kuinka maksu hoidetaan? Mitä kaikkea yhteisiin ruokaostoihin voidaan sisällyttää?
• Yhteiset vapaa-ajan menot. Miten maksetaan ulkona syömiset tai matkat?
• Auto. Onko auto vain toisen käytössä vai käyttävätkö sitä molemmat? Kuinka hoidetaan polttoainekulujen lisäksi vakuutukset, verot sekä ylläpitokustannukset?
• Lasten menot. Jos vanhemmilla on omat rahat, on hyvä sopia tarkasti, miten lasten menot hoidetaan. Kuinka hankitaan lapsille vaatteet ja miten maksetaan harrastusmaksut?

Osittain yhteiset varat on käytäntönä monesti reilu ja selkeä, kunhan pelisäännöt ovat tarkasti sovitut. Tässä tapauksessa pariskunnalla on omat rahat ja tilit mutta myös yhteinen potti rahaa vaikkapa yhdellä yhteisellä tilillä. Yhteisestä potista maksetaan ne yhteiset kulut, jotka on sovittu. Toisilla yhteisen tilin kautta voivat kulkea kaikki yhteiset menot asumisesta lasten vaatteisiin ja ruokaan, toisilla taas yhteinen tili on vaikkapa vain yhteistä lainanlyhennystä varten. Käytäntöä voivat selkeyttää pari erillistä yhteistä tiliä, joista toinen on varattu asumismenoihin ja toinen juokseviin kuluihin, kuten ruokaan. Useimmat pankit eivät veloita useampien tilien käyttämisestä.

Jos käytössä on yhteinen ruokatili, on molemmilla tiliä käyttävillä hyvä olla tiliin kortti. Jos pariskunnalla on käytössään eri pankki, voidaan yhteinen tili avata jomman kumman pankkiin. Tunnen myös monta tapausta, joissa palkkatilit ovat perinteisissä pankeissa, kuten Osuuspankissa tai Nordeassa ja yhteinen ruokatili sitten S-pankissa erikseen. 

Yhteisen tilin käytössä tulee erityisesti sopia, mihin kyseisen tilin varoja saa käyttää ja kuinka paljon kumpikin osapuoli laittaa tilille rahaa ja kuinka usein. Alussa voi olla viisasta listata asiat joita tilin varoilla hankitaan ja laatia näistä budjetti kuukaudelle, jonka mukaan katsotaan, paljonko kumpikin laittaa tilille rahaa. 

Valmiita budjettipohjia löydät esimerkiksi Martoilta, Yleltä tai Taloussanomilta.

Täysin yhteiset rahat on käytäntönä ehkä hieman harvinaisempi mutta toimiessaan yksi vähiten riitoja aiheuttavista sovelluksista, ainakin omien havaintojeni mukaan. Tässä yhteydessä voin paljastaa, että meillä kaikki rahat ovat yhteisiä. Moni tuttavani on kauhistellut aihetta, mutta meille tämä käytäntö sopii vallan mainiosti eikä meillä riidellä rahasta koskaan.

Käytännössä meillä toimitaan siten, että palkat tulevat omille tileillemme, joista palkkapäivänä ne siirretään kokonaisuudessaan yhteiselle tilille. Yhteisen tilin kautta kulkevat kaikki menot ja ostokset, niin omat kuin yhteisetkin. Yhteisten palkkatilien säilyttäminen on ehkä hätävarjelun liioittelua ja johtaa juurensa aikaan, kun olimme vielä avopari. Yhteiseen tiliin liittyy jonkinasteinen dilemma lähinnä kuolemantapauksessa. Tuosta aiheesta lopussa hieman lisää.

Yhteisten rahojen periaate toimii parhaiten silloin, kun tulotaso on suhteellisen samankaltainen ja lähtökohdat parisuhteen alkaessa ovat lähellä toisiaan. Ongelmia saattaa syntyä, jos jompi kumpi omistaa merkittävästi enemmän varallisuutta tai tienaa huomattavasti enemmän. Tässäkin asiassa on reilua, että sovitaan selkeästi, onko vaikkapa joku tietty rahasumma vain toisen omaa ja miten mahdollisessa erotilanteessa toimitaan.

Jos pariskunta käyttää rahaa yhdessä, on myös viisasta säästää yhdessä. Yksi tili voi olla vaikkapa pahan (tai hyvän) päivän varalle ja sinne molemmat voivat laittaa jonkun summan kuukaudessa. Tätä tiliä voidaan sitten käyttää yllättäviin menoihin, kuten uuden kodinkoneen hankintaan hajonneen tilalle, tai vaikkapa yhteiseen lomamatkaan.

Säästäminen on ehdottomasti järkevää nyt ja aina! Tästä aiheesta tulossa oma postaus myöhemmin.

Yhteisen tilin dilemma

Tili voi olla yhteisessä käytössä kolmella eri tavalla. Yleisin lienee tai-käyttöinen tili, jossa molemmat osapuolet ovat tilin omistajia ja saavat vapaasti käyttää tilin varoja. Ja-omisteisessa tilissä molemmat ovat myöskin tilinomistajia mutta saavat käyttää varoja vain siten, että ovat yhdessä paikalla. Käytännössä siis pankkikonttorissa pitää olla läsnä yhtä aikaa. Tämän tyyppinen tili sopii vain tiettyihin erikoistilanteiisin. Kolmas vaihtoehto on käyttöoikeus, jolloin toinen on tilin omistaja ja toiselle on myönnetty tiliin käyttöoikeus. Tässä tapauksessa tilin omistaja voi milloin tahansa lakkauttaa käyttöoikeutetun oikeuden käyttää tiliä.

Kuolemantapaus voi aiheuttaa eri tapauksissa erilaisia haasteita tilin käytölle, mikäli asiaa ei ole etukäteen pohdittu. Käyttöoikeustili lienee kaikkein haasteellisin, sillä tilinomistajan menehtyessä käyttöoikeudet raukeavat välittömästi. Tällöin tiliä ei enää voi käyttää vaikka asiasta olisi ennen tilinomistajan kuolemaa sovittu mitä. Ehkä karuin tosielämässä näkemäni tapaus oli sellainen, jossa iäkkään pariskunnan raha-asioita hoiti mies ainoastaan. Myös vaimon eläke maksettiin miehen tilille, jossa vaimolla oli käyttöoikeus. Mies kuoli yllättäen ja vasta sen jälkeen kävi ilmi, että vaimolla ei ollut lainkaan omaa tiliä. Käyttöoikeus raukesi eikä vaimo päässyt hetkeen käsiksi edes omaan eläkkeeseensä. 

Tai-omisteinen tili, jossa molemmat ovat tilinomistajia, säilyy käytettävissä myös toisen tilinomistajan kuoltua. Käytännössä ongelma voi tässä tapauksessa syntyä tilillä olevien varojen omistussuhteen selvittämisestä. Normaalin käytännön mukaan yhdessä omistetun tilin varoista puolet kuuluvat kuolinpesälle. Pienissä summissa tämä on monesti aivan hyväksyttävää mutta suuremman summan ollessa kyseessä voikin olla vaikeampi jälkikäteen selvittää kumpi on tilille laittanut enemmän rahaa, varsinkin jos toisen tulotaso on ollut merkittävästi parempi ja on todella tilille suurimman osan varoista tallettanut. Riitaantuneet perilliset saavat pienistäkin summista halutessaan suurenkin riidan aikaiseksi. Ongelmallisin lienee tilanne, jossa kyseessä on avopari, jotka eivät ole oikeutettuja toistensa omaisuuteen kuolemantapauksessa.

Tapaukset ovat aika äärimmäisiä tilanteita mutta asioita, jotka on hyvä tietää.

Summa summarum

• Puhukaa raha-asiat ajoissa selviksi.
• Reilu peli ja reilut säännöt.
• Varautukaa yllätyksiin.
• Olkaa realistisia.

Näillä ohjeilla pääsee ainakin alkuun. 

Palataan taas!